Meksikon matkaa suunniteltaessa meille kaikille oli selvää, että haluamme ehdottomasti päästä katsomaan Chichen Itzaa, joka on yksi maailman seitsemästä ihmeestä ja se on listattu yhdeksi UNESCON- kohteeksi. Matka Cancunista raunioille kestää noin kolme tuntia, joten auton vuokraamisen sijaan päätimme varata hotellilta opastetun päiväretken, joka sisälsi vierailun Maya-yhteisössä, Chichen Itzassa, buffetlounaan, Cenote-uinnin ja pienen pysähdyksen Valladolidin kylässä.
Edellisessä postauksessa Chichen Itza yksi maailman seitsemästä ihmeestä kerroinkin jo meidän alkuretkestä sekä Chichen Itzasta ja tarina jäi siihen, kuinka olimme kiertäneet Maya-raunioilla, kuumassa auringon paahteessa ja olimme lähdössä lounaalle…
 |
| Maya-yhteisö oli päiväretken ensimmäinen kohde |
 |
| Chicen Itza, Maya rauniokaupunki, UNESCO-kohde |
Päivä oli todella lämmin, joten olin kiitollinen meidän ilmastoidusta bussista. Meidän opas Gabriella oli oikein mukava ja saimme opastuksen englanniksi ja espanjaksi, joka oli omaan korvaan mukava, sain kuulla Espanjaa sekä toistona kaiken englanniksi, jotta pysyi kaikesta kärryllä. Gabylta tuli tekstiä ihan kiitettävästi ja hauskoja vitsejäkin, eivätkä ne onneksi kuullostaneet tuhat kertaa kerrotuilta.
 |
| Oppaamme Gaby |
Lähdimme Chichen Izalta kohti Cenotea ja pysähdyimme ensimmäiseksi lounaalle, nälkä alkoikin olla jo todella kova. Matkan varrella tuli seurattua ikkunasta maisemia ja ympärillä oli viidakkoa ja välillä oli pieniä kyliä, joissa jokaisessa rakennuksessa yritettiin myydä jotakin. Viidakon keskellä saattoi olla pieniä, yksittäisiä, karuja, ränsistyneitä asumuksia pihoineen.
 |
| Asumuksia matkan varrelta |
 |
| Asmuksia matkan varrelta |
 |
| Matkan varrelta leipäkauppa? |
Lounaspaikka oli monien matkanjärjestäjien suosima ja siellä oli pitkät pöydät ja useita turistibusseja. Itse ruoka ei ollut kummoinen ja täytyy myöntää, että Jenkeissä Brian "Handsomen" (hups! Brianin vetämä retki taitaa myös lojua pöytälaatikossa...), kiinalainen buffetti oli paljon parempi! Ruokailun yhteydessä saimme seurata paikallista tanssiesitystä, kolmen kappaleen verran, jonka jälkeen tanssijat olivat ovella pyytämässä tippejä.
 |
Lounaalla saimme seurata Maya intiaanien taidonnäytteitä ja kansantanssia |
Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa ja vihdoin oli vuorossa uintia Cenotella, joka oli noin 145 jalkaa syvä. Cenote vierailuun oli varattu aikaa noin tunnin verran ja se tuntui kuluvan liian nopeasti. Vesi oli ihanan viileää lämpimässä bussissa istumisen jälkeen. Uintikokemus oli aivan mahtava ja tuo Cenote oli todella kaunis. Uimisen jälkeen oli todella mukava olo ja bussimatka tuntui sen jälkeen inhimilliseltä.
 |
| Virkistävä Cenote uinti |
 |
| Cenote |
 |
| Uskomaton luola |
 |
| Mahtavat näkymät |
Valladolid
 |
| Värikäs ja eläväinen puisto Valladolidissa |
Retken lopuksi pysähdyimme vielä läheisessä Valladolidin kaupungissa noin vartin verran ja pääsimme oikaisemaan jalkoja sekä ottamaan muutamia kuvia. Valladolid on Jukatanin osavaltion 3. suurin kaupunki ja se on saanut nimensä Espanjan samannimisen kaupungin mukaan. Aluksi samanniminen kaupunki sijaitsi Chouac-Ha laguunin tuntumassa, mutta se siirrettiin nykyiselle paikalle vuonna 1545, sillä espanjalaiset uudisasukkaat eivät pitäneet hyttysistä ja kosteudesta.
Kaunis ja värikäs kaupunki rakennuksineen on rakennettu espanjalaiseen siirtomaalaistyyliin ja sitä katsoessa väkisinkin nousee hymy huulille. Maya-intiaanit kutsuvat kaupunkia Sakiksi ja kaupungissa on käyty hurjia taistoja intiaanien ja espanjalaisten kesken. Tänä päivänä kaupungissa asuu yli 40 000 asukasta. Tässä kaupungissa olisi viihtynyt pidempäänkin!
 |
| Kaupungin markkinointia |
Kaikesta turistitouhusta huolimatta retki oli todella mukava, saimme siitä paljon irti ja muutamat Gabyn kertomat tarinat jäivät mieleen. Chichen Itza ja Cenote-uinti oli näkemisen sekä kokemisen arvoinen ja pitkän etäisyyden vuoksi mukavampi tehdä yhteiskuljetuksella kuin vuokra-autolla.
Cenoteja löytyy myös Tulumin rauniokaupungin lähistöltä, me teimme kaupunkiin omatoimiretken vuokra-autolla ja samalla reissulla kävimme snorklaamassa Belizen koralliriutalla, joka on myös yksi UNESCO-kohde.
Gaby kertoi kuinka meksikolaiset ovat uskonnoltaan katolilaisia, mutta uskovat kuoleman jälkeiseen elämään ja tämän vuoksi hautajaiset ovat heille iloinen tapahtuma sekä pyhäinpäivän aikaan marraskuussa Meksikossa vietetään Diá de los Muertos eli kuolleiden päivää, jolloin muistetaan kuolleita läheisiä ja käydään haudoilla viemässä kukkia ja kynttilöitä sekä muita läheisille tärkeitä asioita.
Maya-kalenterin mukaan jokaiselle on määritelty syntymäpäivän mukaan oma eläin ja Meksikolaiset uskovat että vainajan sielu siirtyy kuoleman jälkeen kyseiselle eläimelle. Oma eläimeni on alligaattori, joten tässä eläimessä kun olen arka veden kanssa niin tulevassa elämässä taidan olla oikea vesipeto!
 |
| Meksikolaisnaiset kansallispuvuissa varattuja vai sinkkuja? |
Meksikolaisille kansallispuvut ovat tärkeitä ja jokaisella valtiolla ja eri alueilla on omansa. Kansallispukuja käytetään useissa juhlissa, tapahtumissa ja uskonnollisissa yhteyksissä. Puvut ovat värikkäitä ja kauniisti koristeltuja, juhlissa naisilla on usein kukkakoristeet hiuksissa. Kukkakoristeilla on oma merkityksensä, jos kukka on oikealla puolella se merkitsee että nainen on varattu tai naimisissa ja mikäli kukka on vasemmalla puolella se tarkoittaa että nainen on sinkku, tyttö etsii itselleen kumppania ja isä on hyväksynyt sen.
Cenote eli pyhä kaivo
 |
| Chichen Itzá, Cenote |
Jukatanin niemimaalla on tuhansia Cenoteja eli vedenalaisia luolia ja onkaloita, joissa on tippukivimuodostelmia. Cenotet ovat täyttyneet makeasta sadevedestä, joka on hyvin kalkkipitoista.
Mayat saivat juomavetensä näistä kaivoista sekä he pitivät niitä turva- ja uhripaikkoina. Kaivot olivat pyhiä ja niihin heitettiin jumalille uhrattavia henkilöitä ja tavaraoita. Suurimpien uhripaikkojen viereen rakennettiin temppeleitä ja kaupunkeja, joista tunnetuin lienee Chichen Itza, jonka pyhään Cenoteen uhrattiin ihmisiä veden jumalille.
Muita aiheeseen liittyviä postauksia
Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa