Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeat leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeat leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. helmikuuta 2015

Herkullinen Runeberg-vadelmakakku


Hyvää Runeberginpäivää!

Tänä vuonna en jaksanut näpertää yksittäisiä Runebergin torttuja, vaan sen sijaan tein isomman kakun. Ohje on  muistaakseni Pirkan ja se ollut minulla pitkään, mutta en ole sitä aikaisemmin kokeillut. Usein se tipahtanut muiden reseptien seasta ja aina olen vesikielellä katsellut sen herkullista kuvaa ja miettinyt että, seuraavana Runebergin päivänä aion sen tehdä. Nyt on siis se seuraava Runebergin päivä. Kakku oli todella helppo tehdä ja jo taikinaa maistellessa tiesin että tästä tulee hyvää. Tykästyin siihen ideaan, että vadelmahillo sekoitetaan taikinaan ja jäin heti miettimään, missä muussa yhteydessä, voisin sitä hyödyntää… 

Mikäs sen mukavampi tapa juhlistaa kansallisruonoilijaamme kun, aloittaa päivä herkullisella Runebergin-vadelmakakulla. Täältä löydät aikaisemman postaukseni  J.L. Runebergistä ja ohjeet perinteisiin Runeberg-torttuihin.






Omasta kakustani ei tullut yhtä kaunis, kuin muistamani kuva, mutta huomasinkin laittaneeni koristelussa enemmän vadelmahilloa kuin reseptissä oli, joten koristelun väri on paljon tummempi, eikä niin kauniin vaaleanpunainen. Ulkonäöstä huolimatta kakku oli todella maukas, mutta minun makuuni kakku olisi voinut olla hieman kosteampi, joten ensi kerralla saatan lisätä hieman enemmän tuota kostutuslientä.


Runebergin vadelmakakku




Kakkupohja:

150g voita
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 dl vadelmahilloa
1 dl piparkakkuja murennettuna (tai muita pikkuleipiä)

Kostutusliemi:

½ dl vettä
½ dl rommia tai punssia
2 rkl sokeria

Koristeluun:

1 rkl  vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
1-2 tl vettä tai sitruunan mehua

Vaahdota voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. 
Lisää yksitellen kananmunat. 
Sekoita joukkoon vadelmahillo. 
Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Siivilöi jauhot taikinaan. 
Lisää lopuksi murennetut piparkakut. 
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 
suorakaiteen muotoiseen vuokaan (noin 1l) 
Paista kakkua uunin alatasolla 175-asteessa noin 45 minuuttia. 

Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. 
Pese vuoka ja laita jäähtynyt kakku takaisin vuokaan. 
Lämmitä kostutusliemen ainekset kattilassa. 
Kostuta kakun pinta liemellä ja jätä se 
kostumaan muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään. 
Kumoa kakku vadille ja sekoita koristelua varten
vadelmahillo, tomusokeri ja vesi. 

Valuta kuorrutus kakulle ja anna jähmettyä   

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Bistron herkkuja: Aina niin ihanat mokkapalat






Mokkapalat ovat yksi suosikkileivonnaisistani ja leivon niitä usein mikäli  tarvitsee leipoa johonkin myyjäisiin tai buffettiin, kouluun tai joukkueen rahankeruuta varten. Mokkapalat tekevät aina kauppansa ja koskaan niitä ei ole jäänyt yli. Ihana katsoa pieniä ostajia, kun he valitsevat palan tarkkaan koon tai herkullisempien koristeiden mukaan. Meillä Bistrossa tänään tehtiin mokkapaloja jälleen kerran, kouluun, huomista hyväntekeväisyysmyyntiä varten. 

Koulun kautta tyttäreni osallistuu keräämään varoja hyväntekeväisyysjärjestö WATU:lle ja ajoittain osa oppilaita järjestävät koululla Bake Sale-tapahtuman. Oppilaat leipovat kotona ja myyvät leivonnaisia koululla, joiden tuotto ohjataan WATU:n toimintaan. People´s Partisipation in Education eli WATU on voittoa tavoittelematon järjestö, joka on perustettu kahden opettajan toimesta Moshissa vuonna 1996. Järjestö kerää varoja Tansanian Kilimajaron alueen koulutuksen parantamiseksi ja mahdollistaa koulutusta mahdollisimman monelle, myös sellaisille henkilöille, joilla ei olisi siihen muuten varaa. Lahjoitusten avulla ollaan rakennettu, kunnostettu ja varusteltu tiloja, mahdollistettu kouluruokaa köyhimmille sekä hankittu oppikirjoja ja oppimateriaaleja. Norjan, Sveitsi ja Italia kansainvälisten koulujen oppilaat ovat keränneet varoja järjestölle, myymällä leivonnaisia ja kortteja sekä järjestämällä arpajaisia. 






Mokkapalat


(Uunipellillinen)

4 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
200 g voita sulatettuna

Sulata rasva ja laita jäähtymään. 
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, 
sekoita kuivat aineet keskenään ja 
lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan. 
Sekoita joukkoon voisula ja 
kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. 
Paista uunissa 200 asteessa noin 15 min.


Kuorrutus:

1 pkt / 250g tomusokeria
50g voisulaa
5 rkl vahvaa kahvia
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
   
Sulata kuorrutusta varten voi, 
sekoita muut aineet keskenään, 
sekoita seos voisulan joukkoon. 
Levitä kuorrutus nopeasti jäähtyneen pohjan päälle, 
kuorrute jähmettyy nopeasti. 
Koristele halutessasi vaikka nomparelleilla.




torstai 11. syyskuuta 2014

Jeûne genevois Geneven paastopäivä





Tänään lapsilla on koulusta vapaapäivä, sillä Genevessä vietetään pyhäpäivää Jeûne genevois. Pyhäpäivä on uskonnollinen ja sen nimessä oleva Jeûne tarkoittaa paastoa eikä nuorta = Jeune, vaikka molemmat sanat lausutaan samalla tavalla. Meidän perheessä kuitenkaan kaikki eivät ole vapaalla, vaan Papilla on normaali työpäivä. Papin työpaikka on eri kantonissa, Vaudissa, jossa samaa pyhäpäivää vietetään syyskuun kolmantena maanantaina, jolloin taas lapsilla on normaali koulupäivä. Hassulta kuullostaa, mutta näin ne jotkut juhlapyhät täällä Sveitsissä menee.




Sveitsissä on vain muutamia pyhäpäiviä, jotka ovat kansallisia ja niitä vietetään jokaisessa kantonissa samaan aikaan ja useat pyhäpäivät ovat alueellisia eli katonikohtaisia. Jeûne Fédéral eli kansallinen paastopäivä on hyvä esimerkki siitä, kuinka samaa juhlapäivää vietetään eri aikaan, eri kantoneissa. Geneven kantonissa pastopäivää eli Jeûne genevois vietetään syyskuun ensimmäisen sunnuntain jälkeisenä torstaina (vuonna 2014 11.9). Jeûne genevois, on siis Geneven kantonin oma pyhäpäivä, jolloin virastot, koulut, kaupat, muut yritykset ja useimmat ravintolat ovat suljettu. Useissa kantoeissa paastopäivää eli Jeûne Fédéralia vietetään syyskuun kolmantena sunnuntaina ja muutamissa kantoneissa Bern, Neuchâtel ja Vaud, paastopäivää eli Bettagsmontagia vietetään syyskuun kolmantena maanantaina, joka on pyhäpäivä näissä kantoneissa.

Jeûne Fédéral on ollut vastaavanlainen pyhäpäivä Sveitsissä kuten, pitkäperjantai pääsiäispäivä tai joulupäivä. Juhlapyhä on uskonnollinen ja aikoinaan kyseisenä päivänä joissain kantoneissa kiellettiin urheilu- ja tanssitapahtumat sekä museot olivat kiinni ja päivä omistetiin paastoamiselle. Tänä päivänä museot ovat auki ja muutamat ravintolat mainostavat Genevessä, Jeûne genevois menuja. 

Sveitsissä niin kutsuttua kiitospäivää Bettag tai Jeûne genevois on vietetty jo keskiajalta asti ja juhlapäivän alkuperästä on erilaisia tarinoita. Sanotaan että 1560-luvulla Genevessä paastottiin ja vietettiin muistopäivää Ranskan Lyonin protestantteihin kohdistuneiden vainojen ja joukkomurhien vuoksi sekä myöhemmin Pariisissa vuonna 1572 tapahtuneiden Pyhän Bartolomeuksen päivän verilöylyjen vuoksi. Sveitsin liittovaltion määräyksestä kiitospäivää vietettiin ensimmäisen kerran syyskuussa 1797 ja vuonna 1832 päätettiin että kiitospäivää vietetään syyskuun kolmantena sunnuntaina ja Genevessä  Jeûne genevois vahvistettiin omaksi pyhäpäiväksi.  Vuosina 1869-1965 Jeûne genevois päivä on ollut Genevessä epävirallinen juhlapäivä ja vuonna 8.1.1966 päivästä tuli virallinen pyhäpäivä, jota vietetään syyskuun ensimmäisen sunnuntain jälkeisenä torstaina. 
  
Pastopäivinä pidättäydyttiin lihasta ja Genevessä Jeûne genevois- päivän ruokaperinteisiin kuuluu jälkiruokana luumupiirakka eli "tarte aux pruneaux". Luumupiirakan perinteen alkuperästä ei ole varmaa tietoa, mutta pyhäpäivän aikaan luumusato on parhaimmillaan. Sanotaan että naiset keittivät luumut ja valmistivat piirakan edellisenä päivänä ja tämän vuoksi he pystyivät myös rukoilemaan paastopäivänä. 







Yllätys, yllätys, Bistrossa kokeillaan tänään Jeûne genevois- luumutortuntekoa! 
Löysin postausta tehdessä reseptin tähän herkullisen näköiseen torttuun 
joten perinteitä kunnioittan sitä täytyy kokeilla ja maistaa!
(ohjeet sujuvasti käännetty ;) Englannin kielestä)


Tarte aux pruneaux





20x25 cm vuoka

Piirakan taikina:

75g jauhettua mantelia
50 g sokeria
75g voita, huoneenlämpöistä
hyppysellinen suolaa
1 tl kanelia
1 muna
200g jauhoja

Täyte:
n. 3 rkl jauhettua mantelia
1 tl kanelia
400g kivettömiää luumuja
(leikkaa kahtia)
ripottele pinnalle sokeria ja kanelia


Kuumenna uuni 180 asteeseen
Sekoita voi ja sokeri kuohkeaksi
Lisää mantelijauhe, suola sekä kaneli ja sekoita hyvin
Lisää muna
Lisää jauhot ja sekoita tasaisesti
Laita taikina kylmään 15 minuutiksi

Kauli taikia ohueksi ja asettele se voideltuun piirakkavuokaan
Tee taikinaan muutamia reikiä haarukalla
Sekoita jauhettu manteli ja kaneli
Kaada seos taikinan päälle
Lisää luumun puolikkaat seoksen päälle
Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia
Koristele mantelilastuilla
Laita uuniin ja anna paistua 30 minuuttia

Anna piiraan jäähtyä ja tarjoa jäätelön kanssa!








perjantai 22. elokuuta 2014

Vuosi takana elämää Sveitsissä, kakkukestin paikka





Niin se aika kuluu huomaamatta, vuosi sitten kun aamulla avasin silmäni, meidän Lausannen vuokra-asunnossa, mietin mitenköhän tämä tästä lähtee sujumaan?  Tänään kun avasin silmäni jäin miettimään, mitä kaikkea olemme vuoden aikana tehneet. Tässä siis sopiva aihe 100. Postaukselle! 



Lueskelin aikaisempaa postaustani Puoli vuotta Sveitsissä ja totesin että olen totaalisesti unohtanut alkuaikojen haasteet ja tuntuu että, nuo asiat olisi tapahtunut useita vuosia sitten. Viimeisen puolen vuoden aikana elämä täällä Sveitsissä, on rullannut omalla painollaan ja olemme päässeet normaaliin arkeen, kuten Suomessa. 

Asunto alkaa olla pikku hiljaa kunnossa ja sitten voikin aloittaa sisustamisen uudelleen ja vaihtaa huoneiden paikkoja sekä järjestystä. Lasten koulu on lähtenyt hyvin käyntiin, tytär pääsi IB-linjalle ja pojankin todistus oli suhteellisen hyvä, ottaen huomioon, että ensimmäinen vuosi takana opiskelua englannin kielellä. 

Minun oli alkuun tarkoitus etsiä täältä Sveitsistä osa-aikaista tai vaktiuista työtä matkailualalta, mutta äkkiä huomasin, ettei vastavalmistuneelle löydy töitä ja ainakaan, jos ei puhu Ranskaa tai Saksaa. Olen kuitenkin viihtynyt hyvin täällä ja keksinyt itselleni kaikenlaista puuhaa ja aktiviteettiä päivisin.



Mikäs meidän on täällä ollessa, keskellä Eurooppaa, hyvien yhteyksien varrella, upeissa Sveitsin maisemissa, jossa voi harrastaa monenlaista ulkoilua, urheilua, matkailua ja meilkein mitä vaan. Viime vuoden aikana kävimme ainoastaan pari kertaa laskettelemassa ja se on todella sääli, sillä vain puolen tunnin ajomatkan päässä meidän kotoota on aivan upeat rinteet, joita voi verrata Suomen Lappiin ja Alpeillekkaan ei ole pitkä matka. Tähän täytyy panostaa ensi talvena sillä, sitten on myöhemmin turha rutista, miksi ei tullut käytyä kun tuo oli mahdollista ja ääritapauksessa hankkia Suomesta käsin kalliita hiihtomatkoja. Talvella tuli kokeiltua lumikenkäilyä ja se oli todella mukava kokemus, joten ensi talveksi voisi vaikka hankkia omat lumikengät ja olla taas askeleen lähempänä Sveitsiläistymistä. Ympärillämme on myös aivan mahtavat patikointimahdollisuudet, vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä sijaitsee Jura-vuoret, josta löytyy lukuisia merkittyjä reittejä ja mahtavat näkymät Geneve-järvelle. Toinen merkki Sveitsiläistyisestä on se, että hankin jopa vaelluskengät itselleni ja huomenna mennään katsomaan sellaisia Papille. 




Olemme käyneet lähiympäristössämme erilaisissa tapahtumissa ja nähneet aivan uusia mielenkiintoisia asioita. Sveitsiläisiin perinteisiin kuuluu kesän lopussa laidunkauden päättyessä, lehmien kulkue "La désalpe", jossa kukkasin koristellut lehmät palaavat isot kellot kaulassa laitumelta kotitilalle. Joulukuussa Genevessä järjestetään suuri paraati "Fête de l'Escalade", muistoksi Geneven irtautumisesta Ranskan vallan alaisuudesta. Kävimme myös Ranskan puolella Andillyssä upeassa vuosittain järjestettävässä keskiaikaistapahtumassa.





Tähän mennessä olemme harrastaneet kotimaanmatkailua ainoastaan lähiympäristössä Geneve-järven alueella ja tarkoituksena olisi tutustua myös Sveitsin muihin kaupunkeihin. Minusta on kiehtovaa päästä tutustumaan Sveitsin eri alueisiin ja ihmettelemään minkälaisia eroja eri kielialueilla on. 

Positiivisin mielin siis lähdetään seuraavaan vuoteen :)








Bistrossa leivottiin tänään 1-vuotis synttäreiden kunniaksi Amerikkalainen juustokakku. Nappasin reseptin S-marketista lomaillessani koti-Suomessa ja reseptihän on tietenkin peräisin Yhteishyvä-lehdestä. Reseptissä käytettiin ranskan kermaa ja minä kun en tiedä, mikä on ranskankerman ja creme fraichen ero??? Meidän kaupasta yllättäen en löytänyt ranskankermaa, niin laitoin sen sijaan jotain paksumpaa kermanoloista nestettä. Täyte maistui hieman happamalta, joten lisäsin siihen vielä paikallista vaniljasokeria. Niin tai näin, niin kakku teki kauppansa ja maistui oikein hyvältä.


Amerikkalainen juustokakku





n. 12 annosta

200 g Digestivekeksejä
100 g margariinia

Täyte:

600 g (3 prk) maustamatonta tuorejuustoa
200 g (1prk) ranskankermaa
2 dl sokeria
2 rkl peunajauhoja
4 kananmunaa
2 rkl sitruunamehua
(vaniljasokeria)


Murskaa keksit. Sulata rasva. 
Sekoita rasva ja keksit tasaiseksi taikinaksi. 

Aseta leivinpaperiarkki irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle (halk. 24 cm). Taputtele taikina pohjalle ja hieman reunoille.

Sekoita sähkövatkaimella tuorejuusto, ranskankerma, sokeri ja 
perunajauhot tasaiseksi massaksi. 

Lisää joukkoon kananmunat yksitellen sekoittaen. 
Lisää sitruunamehu.

Kaada täyte vuokaan ja kypsennä 175-asteisessa uunissa tunnin verran.

Ota kakku jäähtymään. Peitä kelmulla ja anna vetäytyä viileässä vähintään muutaman tunnin ajan ennen vuoasta irrottamista. 



tiistai 4. maaliskuuta 2014

Mardi Gras ongelma ratkaistu!




TV-sarjoja katsellessa olen lukuisia kertoja törmännyt Mardi Gras- juhlaan ja olen aina ihmetellyt mikä se on. Olen yrittänyt sitä useasti selvitellä onnistumatta, olen ilmeisemmin kuullut juhlan nimen väärin ja hakenut juhlaa väärällä nimellä. Nyt kun kirjoittelin viimeksi tuosta laskiaisesta, niin tuo juhla pompsahti eteeni ja löysin vihdoin viimein vastauksen. Mardi Gras eli rasvatiistai, Suomessa juhlimme sitä laskiaistiistaina. Olen aina mieltänyt tuon juhlan irlantilaisuuteen, mutta tämähän onkin ranskalainen nimitys ja sehän valkeni minulle nyt myös Ranskan opintojen myötä, Mardi = tiistai ja Gras = rasva. 

Kuten jo aikaisemmin kerroin, niin ennen paaston alkamista juhlitaan syömällä tuhdisti ja rasvaisesti. Mardi Gras on karnevaaliajan juhlan huipentuma ja sitä vietetään tiistaina päivää ennen tuhkakeskiviikkoa jolloin paastoaminen alkaa. Mardi Gras eli laskiaistiistaita vietetään 46 päivä ennen pääsiäistä ja sen ajankohta riippuu pääsiäisen ajankohdasta. Tunnetuimpia Mardi Gras karnevaaleja vietetään New Orleansissa, Rio De Janeirossa ja Venetsiassa, josta suosittuja tuliaisia ovat upeat karnevaalinaamiot. 

Meillä tänään Bistrossa tarjoillaan tietenkin hernekeittoa ja laskiaispullia! Juhlapäivän kunniaksi kaivetaan varaston aarrekätköistä Jalostajan Hernekeittoa ja sitä herkutellaan sipulin ja sinapin kanssa. 

Hiivaleivonnaiset eivät koskaan ole ollut mun juttu ja tämän vuoksi en ole koskaan ollut pullantuoksuinen äiti! Muistan kuinka oma äitini aikoinaan leipoi usein ja hänen tekemät korvapuustit olivat maailman parhaita. Vieläkin muistan pullataikinan maun suussa ja kuinka norkoilin äidin leipoessa ja odottelin korvapuustin taikinanjämiä. Sain välillä tärkeitä tehtäviä kuten, hahlon tekeminen pullaan, pullien voitelu ja sokerin ripottelu.  

Suomessa asuessa olen jo luovuttanut pullien leipomisen, sillä kyllä nuo Kotiuunin korvapuustit ovat niin hyvänmakuisia ja vaivattomia tehdä sekä niillä saa äkkiä taiottua kotiin hyvän pullantuoksun!

No, mikäli tänään haluamme syödä laskiaispullia, niin maman on vaan yritettävä ja kokeiltava. En tiedä mikä menee vikaan omissa taikinoissani, mutta joko taikina ei nouse, tai siitä tulee liian kiinteä toisessa kohotusvaiheessa. Olen käyttänyt kuivahiivaa sekä tuoretta hiivaa, mutta kummankin kanssa tulos on ollut samanlainen. Tänään ajattelin kokeilla leipomista ja tietenkin kysyin ystäviltäni Martoilta neuvoa. 

Saas nähdä minkälaisia pullia näistä tulee...

Taikinaa tehdessä huomasin että Marttojen reseptistä puuttuu muna kokonaan, vaikka useassa muussa pullataikinan reseptissä se on. Kävin lisäämässä alkuperäiseen reseptiin yhden munan. Luin jostain että, taikinan kohottamista voi jouduttaa laittamalla taikinan mikron jälkilämpöön ja nyt siis kaikki keinot peliin ja aion kokeilla tätäkin niksiä!







Meillä tänään Bistrossa tarjoillaan tietenkin hernekeittoa ja laskiaispullia!

Saas nähdä minkälaisia pullia näistä tulee...

Taikinaa tehdessä huomasin että Marttojen reseptistä puuttuu muna kokonaan, vaikka useassa muussa pullataikinan reseptissä se on. Kävin lisäämässä alkuperäiseen reseptiin yhden munan. Luin jostain että, taikinan kohottamista voi jouduttaa laittamalla taikinan mikron jälkilämpöön ja nyt siis kaikki keinot peliin ja aion kokeilla tätäkin niksiä!



Marttojen laskiaispullat


2 1/2 dl maitoa tai vettä
25 g hiivaa tai
1 pussi kuivahiivaa
1 muna
1/2 tl suolaa
1 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
noin 7 dl vehnäjauhoja
50-75 g voita tai margariinia
voiteluun munaa 

Varaa kaikki aineet huoneenlämpöön.
Lämmitä neste kädenlämpöiseksi. 
Murenna hiiva taikinakulhoon. 
Lisää neste ja anna hiivan liueta. 
Lisää muna, sokeri, suola ja kardemumma.

Sekoita niin paljon jauhoja, että saat sakean vellimäisen seoksen. 

Vatkaa seos kiiltäväksi.

Alusta loput jauhot taikinaan käsin. 
Jätä jauhoista vähän leivontaan ja vaivaa taikinaa, 
kunnes se on sileää ja kimmoisaa. 
Lisää taikinaan pehmennyt rasva ja alusta taikinaa, 
kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista.

Peitä taikinakulho liinalla ja 

nosta se lämpimään, vedottomaan paikkaan. 
Anna nousta noin kaksinkertaiseksi.

Leivo kohotettu taikina suurehkoiksi pulliksi 

ja anna niiden kohota hyvin.
 

Voitele pullat kananmunalla. 
Jos haluat pullista voimakkaamman värisiä, 
voitele pelkällä keltuaisella.

Ripottele pinnalle raesokeria. 

Jos ripottelet valmiiden pullien pinnalle tomusokeria,
raesokeria ei tarvitse välttämättä käyttää.

Paista pullia 225 asteessa 12-15 minuuttia. 

Annoksesta tulee noin 10 reilun kokoista pullaa.

Leikkaa jäähtyneiden pullien yläosat kanneksi 

ja täytä pullat haluamallasi täytteellä. 
Nosta pullan yläosa, 
hattu päälle ja siivilöi tomusokeria pinnalle. 
Tarjoa joko sellaisenaan tai 
syvältä lautaselta kuuman maidon kanssa.

Tämän Martan mielestä ainoa oikea laskiaispullan täyte on
mansikkahillo ja kermavaahto, eikä mikään mantelimassa!


 

Ehdotuksia laskiaispullien täytteiksi:

  • Koverra teelusikalla pullan alaosaan syvennys. Sekoita kulhossa 100 g jauhettua mantelia, pullan sisustaa, noin 1 1/2 dl tomusokeria ja noin 1 dl maitoa tai kermaa tasaiseksi massaksi. Jaa massa pulliin syntyneisiin syvennyksiin ja lisää päälle nokare kermavaahtoa. Mantelit ja tomusokerin voit korvata tietysti vastaavalla määrällä valmista mantelimassaa.
  • Vatkaa 2 dl kermaa vaahdoksi. Sekoita joukkoon iso omena raastettuna ja noin 1 dl jauhettua mantelia.
  • Vadelmahilloa, kermavaahtoa ja pakastemarjoja.



keskiviikko 5. helmikuuta 2014

5.2. Runebergin päivä


Hyvää Runebergin päivää!



Kuva: Wikipedia


Johan Ludvig Runeberg (1804–1877), tunnetaan suomalaisten kansallisrunoilijana, kirjailijana ja toimittajana. Runeberg on sanoittanut Maamme-laulun (1848) ja hänen tunnetuin teos on runokokoelma Vänrikki Stoolin tarinat (1848), joka kertoo Suomen sodista. Hänet tunnetaan Suomen kansan ja luonnon kuvaajana ja hänen teoksia on käännetty jo varhain usealle kielelle.  Runebergin päivää on juhlittu vuodesta 1854 asti, tuolloin runoilija täytti 50 vuotta. 

Runebergin tortut kuuluvat perinteisesti Runebergin päivään. Kerrotaan että Runnebergin vaimo Fredrik on kehittänyt reseptin makeanhimosta kärsivälle miehelleen. Runebergin oli tehnyt mieli makeata ja rouva oli kaivanut kaapista löytyneet raaka-aineet ja tehnyt leivonnaisen. Runebergin torttu on mantelilla ja rommilla tai punssilla maustettu leivos.

Runebergin päivänä jaetaan vuosittain Runeberg-palkinto, joka on suomalainen kirjallisuuspalkinto. Palkintoa on jaettu vuodesta 1987. Valitsijaraati valitsee ehdokkaat ja palkintolautakunta myöntää 10 000 euron palkinnon voittajalle. Vuoden 2014 kirjallisuuspalkinnon saajaksi on kahdeksan ehdokasta, runokokoelmia, novellikokoelmia, romaaneja ja omaelämänkerta.


Kuva: Wikipedia


Johan Ludvig Runeberg syntyi Pietarsaaressa 5.2.1804 ruotsinkieliseen perheeseen. Hänen vanhempansa olivat isä merikapteeni Loren Ulrika Runeberg, joka näki Johanin ensimmäisen kerran 3 vuoden ikäisenä ja äiti Anna Maria Malm oli Pietarsaarelaisen kauppiaan Johannes Malmin tytär.  Johan kutsumanimeltään Janne oli perheen esikoinen, hänellä oli kolme sisarta ja kaksi veljeä.  

Runeberg sairasti pienenä riisitautia joka hidasti hänen kehitystä, hän oppi kävelemään vasta 3-4 vuoden ikäisenä ja sairauden seurauksena hän sai elinikäiset arvet kaulaansa. Runeberg aloitti koulun Pietarsaaressa ja jatkoi koulua Oulussa asuen setänsä luona, sedän kuoltua hän siirtyi Vaasaan opiskelemaan.  Vaasassa Johan oli luokkansa priimus ja tuohon aikaan hän kiinnostui runoudesta. Runeberg kirjoitti ylioppilaaksi Turussa vuonna 1822 ja jatkoi yliopistoon lukemaan filosofiaa. Opintonsa hän rahoitti toimimalla kotiopettajana Saarijärvellä ja Ruovedellä. Opiskeluaikana Runeberg tutustui J.V. Snellmaniin, Elias Lönnrothiin sekä Fredrik Cygnaeukseen ja heidän ystävyys säilyi koko elämän ajan. 

Runebergin ensimmäinen runo Auringolle julkaistiin Åbo Tidningar-lehdessä 16.12.1926. Runeberg toimi kotiopettajana Paraisilla, jossa hän tapasi pikkuserkkunsa ja tulevan vaimonsa Fredrika Tengströmin. Turun palon 1827 jälkeen Runeberg muutti Helsinkiin jatkamaan yliopisto-opintojaan ja julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa ruotsiksi vuonna 1930 Dikter. 



Kuva: Wikipedia


Johan ja Fredrika avioituivat vuonna 1831 ja he saivat kahdeksan lasta, seitsemän poikaa ja yhden tyttären, joista tytär ja yksi poika menehtyivät. Helsingfors Morgonblad- lehti perustettiin vuonna 1832 ja Runeberg oli sen ensimmäinen toimittaja. Runeberg sai lehtorin viran Porvoosta ja muutti sinne pysyvästi vuonna 1837. Lehtorin viran ohella Runeberg toimitti Borgå tidning- lehteä ja hän jäi eläkkeelle vuonna 1856. Vuonna 1844 Runebergille myönnettiin professorin arvonimi sekä hän sai lukuisia pohjoismaalaisten ja venäläisten ritarikuntien merkkejä. Runeberg halvaantui metsästysretkellä saatuaan aivoverenvuodon vuonna 1863 ja eli loppuelämänsä vuodepotilaana. 


Kuva: Wikipedia


Runeberg kuoli 6.5.1877 Porvoossa ja koti avattiin yleisölle kolme vuotta hänen kuoleman jälkeen. Muuttaessaan Helsinkiin Fredrika otti vain muutamia huonekaluja ja osan irtaimistoa mukaansa. Myöhemmin Fredrikan kuoltua tavarat palautettiin Porvoon museoon.       


Kuva: Wikipedia







Bistrossa tehtiin ensimmäiset Runebergin tortut, ulkonäöstä huolimatta, 
ne maistuivat oikein makoisilta.

Runebergintorttu



 


Tortut 10 kpl 

1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl mantelia jauhettuna
1 dl piparkakkuja murennettuna
(tai muita pikkuleipiä)
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
(0,5 tl kardemummaa)

Kostutusliemi:

1 dl vettä
0,25 dl sokeria
1-2 rkl rommia tai punssia

Koristeluun:

1 dl vadelmamarmeladia, paistonkestävää
1 dl tomusokeria
1-2 tl vettä tai sitruunan mehua
  
Jauha mantelit ja keksit monitoimikoneella, keksit voit murskata myös morttelilla. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja vatkaa voimakkaasti. Sekoita kuivat aineet taikinaan. Voitele alumiinivuoat ja nostele kahden lusikan avulla taikina vuokiin. Jätä vuoat hiukan vajaiksi.

Painele kostutetulla sormella torttujen keskelle syvennys ja laita jokaiseen koloon ½ tl vadelmamarmeladia. Laita 200-asteiseen uuniin ja paista 13–15 minuuttia.


Kostutusliemi:

Kiehauta vesi ja liuota siihen sokeri sekä rommi. Kostuta tortut pullasudin avulla heti kun ne tulevat uunista.

Koristelu:

Lisää torttujen keskelle vielä teelusikallinen vadelmamarmeladia ja anna jäähtyä. Valmista sokerikuorrutus. Mittaa tomusokeri ja lisää vettä sen verran että sokeri kostuu ja siitä tulee notkea massa. Pursota sokerikuorrutetta renkaaksi vadelmamarmeladin ympärille.