Näytetään tekstit, joissa on tunniste 13. luukku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 13. luukku. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. joulukuuta 2016

M Karavaanari, karavaanari on kaikkien kaveri!






M = Matkailuauto ja maantiereitit



Martan Matkassa: Amalfin rantatie, Nastro Azurro


Olen jonkin aikaa haaveillut matkailuauton vuokrauksesta, varsinkin kun asustelee täällä keskellä Eurooppaa ja lyhyiden välimatkojen päässä on useita mielenkiintoisia kohteita. Aikoinaan kun olin pieni telttailimme paljon perheen kanssa Suomessa sekä jonkin verran myös ulkomailla ja nyt telttailut oman perheen kanssa ovat loppuneet aika lyhyeen sillä jo muutaman yön jälkeen, olemme löytäneet itsemme hotellista. Matkailuauto olisi näppärä, sillä se antaisi hieman varaa muuttaa suunnitelmia ja koskaan ei tiedä mistä hetää.

Edellisenä kesänä vuokrasimme mopedin ja ajoimme Etelä-Ranskan ihania rantateitä pitkin ja se oli aivan mahtava kokemus, näimme rannikkoa ihan toisella tavalla ja pysähtelimme aina kun näimme jotakin mielenkiintoista. Etelä-Ranskan ajelut jäivät mieliimme niin positiivisena että tämän vuoksi miksi matkasimme viime kesänä Amalfin rannikolle, sillä siellä sijaitsee yksi maailman kauneimmista ajoreiteistä, Amalfin rannikon rantatie, Nastro Azzurro. Maisemat olivat aivan uskomattoman kauniinta ja pysähtelimme tuon tuosta niitä ihailemaan ja vierailimme rannikon pienissä kylissä.



Mielenkiintoisia matkailureittejä:




Suomi, Saariston rengastie


Kuva: Saariston Rengastie 

Suomessa on useita mielenkiintoisia matkaulureittejä Saariston rengastie, Turun saaristossa on ollut pitkäaikainen haaveeni. Saariston Rengastie on noin 200 km pitkä, reitti kulkee yleisiä teitä pitkin ja saarien välillä liikutaan lautalla tai lossilla, jotka kulkevat touko-syyskuussa. Reitti kulkee seitsemän kunnan Lounais-Suomen kunnan välillä ja sen varrella on useita mielenkiintoisia nähtävyyksiä.


Suomi, Kuninkaantie


Martan Matkassa: Bembölen kahvitupa, vanha kestikievari Kuninkaantien varrella


Vanha postireitti 1300-luvulta jota pitkin ovat kulkeneet kuninkaat ja  heidän lähetit, piipast, sotilaat ja porvarit. Kuninkaantie reitti alkaa Norjan Bergenistä, se kulkee Ruotsin halki Tukholmaan, josta se jatkuu Turun kautta Viipuriin asti. Reitin varrella oli useita kievareita, majataloja ja taukopaikkoja, joita on vielä tänä päivänä jäljellä ja niissä pääsee vierailemaan.



Muita suomalaisia matkailuteitä ovat Vihreän kullankulttuuritie, Saimaan rannalla,  Suomen vanhin matkailureitti Runon ja Rajan tie  sekä Via Karelia Itä-Suomessa ja Sininen tie Pohjois-Karjalasta Vaasaan.

Sveitsi, Furkapass




Nykyisestä kotimaastani haluaisin ehdottomasti käydä ajamassa Furkasolan-reitin, joka kulkee Valaisin kantonista Urin kantoniin.  Olen niin monissa kuvissa nähnyt tuon tien joka kiemurtelee pitkin solaa Valtatie 19 varrella. Furkasolasta löytyy myös James Bond ja Kultasormi elokuvan kuvauspaikkoja. Reitti kulkee noin 2500 metrin korkeudessa ja se on talvisin suljettu, tuoloin autot kuljetetaan autojunalla tunnelin kautta.


Route des Grandes Alpes


Toinen mielenkiintoinen reitti joka kulkee meidän lähellä on Route des Grandes Alpes, joka alkaa Geneve-järven rannalta Thonon-les-Bainsista ja kulkee Ranskan Alppien läpi aina Ranskan Rivieiralle asti.


Napoleonin reitti




Historiallinen Route Napoleon kulkee Ranskan Rivieralta Alppien läpi Grenobleen ja jatkuu sieltä aina Pariisiin asti. Napoleon oli karkoitettuna Elban Saarella Italiassa ja hän pakeni sieltä joukkojensa kanssa, välttääkseen kuninkaan sotilaat he kulkivat muulipolkuja pitkin Alppien kautta. Tänä päivänä tie RN 85 eli Route Nationale myötäilee Napoleonin kulkemaa reittiä.


Saksa, romanttinen reitti


Saksa: Würzburg


Saksassa kulkee noin 350 km pitkä teemareitti RomantischeStraße, jonka varrella on upeita linnoja ja palatseja, ihastuttavia kaupunkeja sekä upeita luontomaisemia. Tie kulkee Etelä-Saksassa, Würzburgista Füsseniin Itävallan rajan tuntumaan, reitti on ollut aikoinaan merkittävä kauppareitti Keski- ja  Etelä-Saksan välillä. Romanttinen reitti on suosittu turistien keskuudessa ja sen varella sijaitsee useita suosittuja nähtävyyksiä mm. Neuschwanstein linna.



Yhdysvallat, Route -66




Viimeisenä tietenkin Route 66 Yhdysvalloissa, tuo 3755 km pitkä kuuluisa valtatie joka kulki Chigagosta, Kalifornian hiekkarannoille. Reitti lakkautettiin vuonna 1985, mutta siitä on jäljellä vielä joitakin osuuksia. Uusi reitti Interstate 55 korvaa tuon vanhan reitin, mutta Route 66 elää kuitenkin vielä lauluissa, kirjoissa ja elokuvissa sekä klassisia 66-kylttejä myydään matkamuistoina.


Kaikki kuvat Wikipedia, ellei toisin mainita


Mikä on sinun matkahaave M-kirjaimella?


Kerro parhaat reittivinkit!



Avaa tämän päivän luukut myös aikaisemmilta vuosilta:




13. luukku:13.12. Lucian päivä



Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa






sunnuntai 13. joulukuuta 2015

13 Tämän maan joulu tuntuu kovin tutulta…





Tätä tarinaa lukiessa tulee mieleen aivan suomalainen joulu, eikä ihme sillä tämä kirjoittajavieras Bea tulee Ruotsista, josta monet joulun perinteet ovat kulkeutuneet Saksan ohella Suomeen. Suurin ero suomalaisen ja ruotsalaisen joulun välillä on ruokapöytä ja toki riippuen siitä, mistä päin Suomea tulee, rannikkoseudulla on varmasti kalaa enemmän tarjolla. Itseäni ilahdutti tuo TV-tarina, sillä meilläkin Aku Ankan joulutarinaa seurataan edelleen joka vuosi!


Thank you Bea for your wonderful Christmas story, it makes me feel so at home. Our Christmas tradition are so similar. We also have that Donald Duck´s Christmas story and it is really important to me and I love to look it every year! It was nice to get you to visit in my blog <3



Martan matkassa: Adventtikynttelikkö


Countdown to Christmas, the Swedish Christmas celebrations start on the four Sundays before Christmas eve, people light the first candle in the Advent candlestick. This is always a special event, eagerly awaited. Each Sunday until Christmas, a candle is lit (and blown out after a while), until all four candles are alight. The children’s expectations grow with every candle. On TV, there is a special Christmas calendar show for the young with 24 episodes. It, too, serves as a countdown to the big day.




Lucia Celebration 


On December 13th, the 400-year old tradition of the ‘queen of light’, Saint Lucia, is celebrated with church concerts and processions. On St. Lucia’s day you will see thousands of young girls emerge from the darkness of a Swedish winters day and gently silence the crowds with a procession of light. Dressed as Lucia’s maidens, in flowing white gowns, each girl holds a candle and wears a wreath of glowing candles in her hair. Witness the charm of the children solemnly proceeding through cities, towns and churches, giving out saffron buns and singing Lucia’s beautiful melodies, dressed as gingerbread men, elves and stjärngossar. Just magic.




Christmas Tree


The tradition with bringing in the tree on December 23rd and decorating the Christmas tree in the morning of Christmas Eve, can be traced back to the 18th century. Back then, they were mostly decorated with edible things, like sweets and fruits. And real candles, of course! The obvious fire hazard was prevented by hanging apples on the tip of the branches, this to make the branches heavier and the candles further apart. When the Christmas tree tradition spread beyond the upper class, home made decorations from straw and paper became popular. Lots of tiny Swedish flags are also fashionable to decorate the tree with.





Christmas Food


Swedes enjoy the best of everything Swedish Julbord, with an endless array of delicacies including pickled herring, gravlax, paté, knäckebröd, ham, meatballs with beetroot salad and Lutfisk, a traditional dish of some Nordic countries. It is traditionally part of the Swedish julbord. It is made from aged stockfish or dried/salted whitefish and lye. It is gelatinous in texture. Its name literally means "lye fish". Glögg, Julmust, snaps and Christmas spiced beer are traditional drinks.




TV Traditions 


Every year on Dec. 24 at 3 p.m., half of Sweden sits down in front of the television for a family viewing of the 1958 Walt Disney Presents Christmas special, "From All of Us to All of You." Or as it is known in Sverige, Kalle Anka och hans vänner önskar God Jul: "Donald Duck and his friends wish you a Merry Christmas."

 


Santa / Jultomte


In Sweden the jultomte is accompanied by the Christmas goat who pulls his sleigh as he delivers gifts to the children’s homes. Gifts are opened after your Donald Duck viewing ;-) 


-Bea-







Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa

lauantai 13. joulukuuta 2014

13. luukku: 13.12. Lucian päivä






Valon juhlaa eli Lucian päivää vietetään 13.12 Pyhän Lucian muistoksi. Pyhään Luciaan liittyy monia tarinoita ja hänen kerrotaan syntyneen vuonnna 283 Syrakusan kaupungissa Sisiliassa, varakkaaseen aatelisperheeseen. Hänen isänsä kuoli varhain ja Lucia jäi vakavasti sairaan äitinsä Euthycian kanssa kaksistaan. Lucian äiti teki pyhiinvaellusmatkan Cataniaan, Pyhän Agathan pyhäinjäännöksille ja tarinan mukaan tämän jälkeen hänen äitinstä parantui ja Lucia kääntyi kristinuskoon. Lucia lahjoitti omat myötäjäisensä köyhille ja hänelle valittu sulhanen pettyi, kun ei saanutkaan myötäjäisiä ja ilmiantoi Lucian roomalaisille keisareille. Tuohon aikan kristittyjä vainottiin ja Lucian kohtaloksi koitui marttyyrikuolema 13.12.304. Lucia kuoli kaulaan kohdistuneesta miekaniskusta.




1300-luvulla lähtien on kerrottu tarinaa jonka mukaan, eräs mies oli rakastunut Lucian kauniisiin silmiin. Lucian sanotaan repineen silmänsä irti päästä ja lähettäneen ne rakastuneelle miehelle. Lucia sai uudet kauniimmat silmät Jumalata, eikä vieläkään hyväksynyt kosijaa niin tämä kostoksi lävisti Lucian miekalla. 

Tarinalla lienee vaikutusta siihen, että Luciasta on tullut sokeiden ja silmäsairaiden suojelija ja häneltä rukoillaan apua silmiin liittyvissä sairauksissa. Luciasta tuli Syrakusan suojelupyhimys ja hänen palvonta levisi nopeasti Sisiliasta muualle Italiaan. Lucia on yksi katolilaisten mekittävimmistä pyhimyksistä ja 1300-luvulla Pyhän Lucian muistopäivä 13.12, merkittiin pyhimyskalenteriin. Sanotaan että Lucian maallisia jäännökset siirrettiin Syrakusasta, Koillis-Ranskassa sijaitsevaan Pyhän Vincentiuksen luostariin Metzin kaupungin lähelle, mutta Lucian silmät olisivat Napolissa. Lucia kuvataan usein siten, että hänellä on kädessä tarjotin, jossa on hänen silmänsä ja toisessa kädessä palmunlehti.

Aikoinaan Lucian päivä 13.12 ajoittui vuoden pimeimpään päivään eli talvipäivän seisaukseen ja Lucian päivän yönä päivä alkoi pidentymään. Tämän vuoksi Luciaa sanotaan valon tuojana ja Suomeksi Luciaa kutsutaan nimellä Valotar.




Lucian-päivän vietto
Suomessa Santa Lucia mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1330 päivätyissä asiakirjoissa, mutta 1500 luvun alkupuolella uskonpuhdistus kielsi pyhimysten palvonnan. Lucian päivän juhlinta on tullut Suomeen Ruotsista, jossa sitä on juhlittu 1700-luvun puolen välin tienoilla. Aluksi päivää juhlittiin kouluissa ja yliopisossa, sillä päivä osui tuolloin koulujen syyslukukauden viimeiseen päivään. Kouluista Lucian-päivän juhlat siirtyivät pappiloihin sekä kartanoihin ja Lucia perinne syntyi nykymuotoonsa. Lucia-neito oli pukeutunut valkoiseen, päässään hänellä oli kynttiläkruunu ja hän tarjoili kahvia talon asukkaille vuoteeseen. Lucian päivän juhlita saapui Suomeen ruotsinkielisille seuduille, Porvoon lyseossa vietettiin Lucian-päivän tansseja ja Turun naislysyseossa ollaan vietetty Lucian päivän juhlaa vuonna 1898. Kodeissa Lucian päivänä perheen nuorin tytär pukeutui Luciaksi ja tarjoili aamiaista muille perheenjäsenille. Suomessa Lucian päivän vietto jäi Annan-päivän varjoon, jota vietettiin tuolloin 15.12.




Lucia-kulkue  
Lucia-kulkue on perinteinen Lucian-päivän tapahtuma ja Ruotsissa ensimmäinen Lucia-kulkue järjestettiin vuonna 1927 ja siitä kolmen vuoden päästä 1930, Suomessa järjestettiin ensimmäinen Lucia-kulkue Helsingissä. Lucian päivänä järjestetään keräys, jonka tuotto ohjataan erilaisia vaikeuksista kärsiville lapsiperheille. Ensimmäinen Lucia-keräys pidettiin Folkhälsanin toimesta vuonna 1949 ja seuraavana vuonna alettiin järjestää Lucia kulkuetta säännöllisesti Senaatintorilla. Kulkue lähtee Helsingin tuomiokirkolta ja Lucia laskeutuu portaita alas Senaatintorille, Lucia-hymnin soidessa. Lucia on pukeutunut valkoiseen ja päässään hän kantaa kynttiläkruunua. Suomessa monissa kaupungeissa valitaan Lucia-neito ja järjestetään Lucian-päivän kulkue.






Lucianpäivä lauantaina 13.12. klo 18
Perinteinen Folkhälsanin Lucia-kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorilta. Lucian lisäksi valon kulkueessa voi nähdä tonttuja, hevosia ja museoautoja. 

Lucia kruunataan Tuomiokirkossa, minkä jälkeen kulkue lähtee noin klo 18 kiertämään Senaatintorilta Unioninkadun, Aleksanterinkadun, Mannerheimintien ja Pohjoisesplanadin kautta takaisin Tuomiokirkolle. Kulkue saattaa aiheuttaa viivästyksiä keskustan liikenteelle.




Lucia neito
Suomessa valitaan joka vuosi Lucia-neito ja neidon tehtäviin kuuluu hyväntekeväisyys sekä vierailut vanhainkodeissa, lastenkodeissa, sairaaloissa, vankiloissa, erilaisissa tapahtumissa ja Lucia vieraillee myös Presidentin luona. Suomen Lucian tulee olla yli 18 vuotta, kotikieli Ruotsi, tottunut esiintyjä ja hänen täytyy osata laulaa. Tänä vuonna 2014 Suomen Luciaksi valittiin Ahvenanmaalainen Vanessa Eriksson.





Lucian päivän leivonnainen


Ruotsissa Lucian-päivän herkkuja ovat Lussekatt eli Lucia-pulla, jotka ovat S-kirjaimen muotoisia kellertäviä pullia joissa on koristeena rusinoita. Pullataikina on värjätty sahramilla keltaiseksi ja sen sanotaan symbloloivan valoa, sillä aikaisemmin päivät alkoivat pidetyä Lucian-päivästä.  Toisen teorian mukaan sahramia on käytetty keskiajalla vuotavien silmien hoitoon. Lucia-pullia on leivottu jo Saksassa 1600-luvulla, mutta tuolloin pullat viittasivat Lucian sijaan Luciferiin, joka tuli jakamaan pullia kilteille lapsille ja sieltä on peräisin nimi Lussekatter.



Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa