Näytetään tekstit, joissa on tunniste postaukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste postaukset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Martan matkassa hitit ja hudit 2018





Kuten viime vuonna, niin tänäkin vuonna ajattelin tehdä koosteen blogivuodesta ja näin syntyi Martan Matkassa Hitit ja Hudit- postaus, täältä voit lukea vastaavan postauksen viime vuodelta. Keräsin blogin tilastoja kuluneelta vuodelta ja laitoin järjestykseen suosituimmat postaukset ja ei niin suositut postaukset, keräsin vuoden suosituimmat hakusanat, millä lukijat ovat löytäneet blogini ja minkälaisia juttuja on eniten etsitty. Lopuksi listasin vielä maat mistä blogiani luetaan eniten.

Tämä blogivuosi on ollut hieman erilainen kuin aikaisemmat, sillä uuden päivätyön myötä postaustahti on vähentynyt ja huomaan että viime vuoden varsinaiset matkapostaukset odottavat vielä kirjoittamista. Tämän vuoden aikana olen nauttinut  täällä Suomessa erilaisista paikallisista tapahtumista, lähimatkailusta sekä luonnossa patikoimisesta.

Kuluneen vuoden aikana minulla on ollut mahdollisuus osallistua mukaviin tapahtumiin ja samalla ilo tutustua muihin bloggareihin. On ollut ihan huippua löytää henkilöitä, joilla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita, olen oppinut paljon bloggaamisesta ja saanut vertaistukea. 



Hittipostaukset 2018





Suosituimmat blogipostaukset kertovat minusta aika paljon, tykkään kirjoittaa matkailusta ja erilaisista käyntikohteista, mukavista tapahtumista sekä ulkoilusta ja kiva huomata että lukijat ovat löytäneet nämä postaukset. Ylivoimaisesti suosituin postaus on ollut "Aurinkoinen talvipäivä jäällä”, sitä on luettu kolmannes enemmän kuin muita postauksia. Tämä on iloinen yllätys, sillä pääsin kokeilemaan jotakin uutta ja tällä hetkellä odotan taas luistelujäitä.









                                                                                                        


Hutipostaukset 2018




Hutipostauksien kärjessä on tuoreimpia postauksia, joten tilanne saattaa olla toinen hetken kuluessa. Kuukausipostauksieni lukijamäärät ovat kauttaaltaan keränneet vähemmän lukijoita kuin muut postaukset. Olen kuukausipostauksilla yrittänyt hieman korvata aikapulan vuoksi hiljentynyttä postaustahtiani, näissä koosteissa olen tiivistänyt useita postauksia yhdeksi. Tätä pitää kehitellä vielä lisää.

Patikointipostaukset eivät ole olleet lukijoiden mielestä kiinnoatavia, minulle nämä suomalaiset kohteet ovat uusia tuttavuuksia ja olen ollut niistä todella innoissani, mutta monelle nämä ovat jo varmasti tuttua kauraa.

          

                                                    


                                                                               


        
                                                                       

                                        

Suosituimmat hakusanat 2018





Miten tänä vuonna lukijat löysivät blogini? Bloggerin eli blogilalustani tilastoista saa raportin, joko lyhyemmältä ajalta (pvä, vko tai kk) tai sitten koko blogihistorian ajalta. Raportti blogihistorian suosituimmista hakusanoista näyttää aika lailla samanlaiselta kuin viime vuonna, eli suosituin hakusana tänäkin vuonna liittyi pataleipään ja sen eri muotoihin, seuraavaksi suosituin hakusana on ollut Minne mennä tänään eri muodoissa, sitten Cinque Terren vaellus, bloginimeni Martan Matkassa, härkäpatsas ja juhannus.

Löysin Google Analytcsin kautta raportin, johon voi itse valita halutun aikavälin miltä ajalta hakusanoja haluaa tarkastella. Tein listauksen kuluneelta vuodelta ja sieltä löytyi toki samoja hakusanoja kuin Bloggerin listauksessa, mutta löytyi myös muutamia uusia.


1 Pataleipä kaura
Pataleipä on todella ollut suosituin hakusana minkä kautta blogiini on löydetty. Pataleivän reseptiä on etsitty erilaisilla variaatioilla. Täältä löytyy tuo resepti!

2 Rikkinäisten vaatteiden kierrätys 
Kierrätys on lähellä sydäntä ja kiva huomata että monet etsivät tietoa, siitä miten vaatteita voi kierrättää. Luulen että tällä hakusanalla on löydetty tämä postaus.

3 Malediivit kartta
Malediivien karttaa on haettu myös aikaisempina vuosina, silloin ollaan varmasti käyty lukemassa joulukalenteria ja avattu luukku 22 Kylmästä lämpimään.

4 Cinque Terre vaellus 
Cinque Terren ”miniloman” postaukset ovat olleet suosittuja ja luettuja jo pitkään, täältä pääset niihin käsiksi. Oli kiva saada kuluneen vuoden aikana palautetta kun eräs lukija oli käynyt samassa hotellissa!

5 Martan Matkassa
Ei lisättävää :)

6 Wien kokemuksia
Postaukset Wienistä on olleet suosittuja postauksia ja kautta aikojen luetuin postaukseni on edelleen tuhti tietopaketti ”Wilkommen in Wien”.

7 Härkäpatsas
Tämäkin on ollut pitkään suosittu hakusana, minun blogissa härkäpatsas viittaa New York postauksiin, mahtaako lukija ollut hakemassa tietoa Espanjasta?

8 New York ostokset
New York-aiheiset postaukset ovat olleet myös suosittuja ja tilastoissa kakkosena keikkuu tuhti tietopaketti New Yorkista.

9 Minne mennä tänään
”Minne mennä tänään” -hakusanalla on löydetty vanhoja tapahtuma postauksia, tulevalle vuodelle pitää joko siivota blogia tai herätellä ne taas henkiin esim. kuukausipostauksien yhteyteen omaksi osioksi tulevan kuukauden mielenkiintoiset tapahtumat…

10 Muutto Sveitsiin
Näillä hakusanoilla on varmasti haettu tietoa Sveitsistä, ulkomaille muutosta tai paluumuutosta.



Mistä maasta blogia luetaan





1 Suomi
2 Yhdysvallat
3 Sveitsi
4 Ranska
5 Itävalta
6 Saksa
7 Iso-Britannia
8 Italia
9 Ruotsi
10 Australia

Tänä vuonna Martan Matkassa lukijakunta on aavistuksen muuttunut, TOP 10 lukijamaiden joukosta on pudonnut Venäjä, Ukaraina ja Irlanti sen sijaan Italiasta, Ruotsista ja Austraaliasta on tullut uusia lukijoita. Tervetuloa kaikki uudet lukijat!




Kiitos kaikille lukijoille, niin uusille kuin vanhoille!
Kiva kun olette olleet matkassa mukana kuluneena vuonna.


Mukavaa lukuvuotta 2019

<3 Martta




Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa