sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Satoja palloja liitelee taivaalla




Mistä mahtaa olla kysymys?


Kuumailmapalloja lentelee taivaalla kuin saippukuplia, värikkäitä, kaiken muotoisia ja eri kokoisia palloja pelmahtaa ilmaan tuon tuosta. Kyseessä on tietenkin jokavuotinen tapahtuma Château d’OEx:ssa eli Kansainväliset Kuumailmapallo Festivaalit!

Tänä vuonna olen päättänyt toteuttaa kaikki sveitsiläiset haaveeni ja käydä läpi kaikki ne perinteiset sveitsiläiset tapahtumat sekä vierailla vihdoin niissä lukuisissa kiinnostavissa paikoissa, mistä olen jo pitkään haaveillut, mutta jotka ovat jääneet kuitenkin vielä kokematta tai näkemättä, jonkin ihmeen ja kumman syyn takia. 

Ensimmäisenä listallani oli Château d’OEx ja siellä järjestettävä Kuumailmapallotapahutma. Monesti olen nähnyt kuvia noista lukuisista kuumailmapalloista ja lumisista vuorista sekä muutaman kerran olen jopa ajanut ohi ja ihastellut noita upeita maisemia.


Kuumailmapallo festivaalit 2017 Château dÓEx


Onneksi hoksasin tuon tapahtuman ajoissa, sillä ensimmäiseksi ei tule mieleen, että kyseistä tapahtumaa vietetään tammikuussa keskellä talvea, eikö tuossa korissa tule kylmä kun lennellään noissa korkeuksissa? Olin onnekas sillä Rosa oli vielä kotona viettämässä viimeisiä lomapäivä ja sain houkuteltua hänet mukaan. 

Ehdimme jo hetken haaveilla tuosta kuumailmapallolennosta ja jopa minäkin ajattelin, että ”nyt uskaltaudun, sillä kerrankos täällä vaan ollaan”, mutta tuo lennon hinta, selvitti pääni aika nopeasti ja kertaa kaksi niin jätimme sen suosiolla väliin vaikka hieman harmitti, sillä maisemat olisivat olleet varmasti aivan hulppeat sen toteutukseen. Toisaalta en ole yhtään varma olisiko minusta edes ollut siihen…

Kuumailmapallolennon sijaan Rosa sai päähänsä tuon helikopterilentelyn ja minä en siitä kauheasti innostunut, sillä edelleen on muistissa vuosien takainen Tallinna-Helsinki kokemus, jonka aikana en pystynyt muuta kuin tuijottamaan alla näkyvää mustaa ja kylmää merta. Kova ääni ja tärinä sai ilmeeni jäätymään kasvoilleni, enkä usko että tuolloin hymylin yhtään.


Helikopterilla?


Lähdimme matkaan ja ajelimme ihaillen kauniita lumisia maisemia, välillä suorastaan vaadin, että pysähdymme ja pidämme pienen kuvaustauon. Gruyerin kohdalla näin jo ensimmäisen kuumailmapallon ja innostukseni kasvoi koko ajan. Mistä tietää milloin on tullut Château d’OEx:iin? No tietenkin siitä, että heti ensimmäisessä liikenneympyrässä on kuumailmapallo! Saavuimme kylään ja se oli tupasen täynnä autoja ja porukkaa oli joka puolella, onnistuimme löytämään Fiudelle kuitenkin pienen kolon.



Jei ensimmäienen pallo näkyy jo! Kohta ollaan perillä! Taustalla Gruyeren linna



Château dÓEx Kuumailmapallofestivaalit


Festivaalialueelle myytiin pääsylippuja, mutta päätimme ensin kierrellä kylässä alueen ulkopuolella ja hankkia vähän huikopalaa. Taas kerran kävi hieman vanhanaikaisesti ja kun olimme myöhään liikenteessä niin raventelit alkoivat sulkea jo keittiöitä. Kiipesimme kalliolle kylän keskipisteenä sijaitsevan kirkon luokse ja ihailimme sieltä noita kuumailmapalloja ja seurasimme niiden lentoonlähtöä. Maisemat olivat aivan huikeat, ympärillä lumiset vuoret ja nuo lukuisat kuumailmapallot lipuivat kauaksi solaan.



Kipusimme kirkonmäelle katsomaan kuumailmapalloja 






Löytyihän sitä huikopalaa, perinteiseksi tulleet Crepesit pelastavat aina nälkäiset...


Sitten niitä palloja...






...ja vielä lisää palloja 


Välillä ilmalaiva....


...ja vielä lisää


... ja taas lisää palloja


Sainpas osallistua näihin kinkereihin, nyt ruksi listaan!



Vihdoin löysimme hieman huikopalaa ja tuttuun tapaan nautimme tietenkin Crepesit, ihastelimme kuumailmapalloja sekä seurasimme kun helikopterit ja kuumailmalaivat lennättivät myös ihmisiä. Lopulta suostuin lähtemään Rosan kanssa helikopteriin vaikka se minua vähän hirvitti. Ei tuokaan lysti todellakaan mitään ilmaista ollut, tuntihinta varmasti kalliimpi kuin sillä kuumailmapallolla.



... jos nyt sitten kuitenkin uskaltaudun


Hei me lennetään!


Kuumailmapalloja ilmasta katsoen


Jalat irti maasta se on menoa...


Kuski ja... 


...sen apukuski


Vaudin Alpit ja upeat maisemat


Upeat Alppimaisemat


Olihan se elämys :)

Voitteko uskoa pääsin jakamaan tämän upean helikopteri kokemuksen rakkaan tyttäreni lisäksi koiran kanssa! Kyllä, samalla lennolla oli pariskunta koiransa kanssa, toivottavasti tämä oli myös tuolle Rekku-raukalle aivan unohtumaton kokemus…

Minä kuitenkin pääsin kuitenkin koiran sijaan pelkääjän paikalle ja siinä oli kyllä mittaria ja näköalaa kerrakseen! Olihan se aivan huikea tunne ja pelkkä ropellien ääni sai sukat pyörimään jalassa. Maisemat olivat todella upeat ja olisin niitä mielelläni katsellut enemmänkin, ikävä kyllä tuo pyörähdys ilmassa kesti vain muutamia minuutteja…




Kuumailmapallokaupunki Château d’OEx


Tässä pieni katsaus kuumailmapallokaupunkiin, paljon mielenkiintoisia kohteita jäi vielä tutkittavaksi, jospa vaikka lähtisi sinne uudelleen sillä maisemajunalla…


Château dÓEx


Château d’OEx sijaitsee ”Ylämaalla” eli Pays d’Enhautin alueella 1000 metrin korkeudella Lausannen ja Interlakenin välissä, kaunis alue muodostuu kahdesta laaksosta jotka muodostavat T-kirjaimen, toinen laaksoista mutkittelee Gruyeresin ja Gstaadin välillä ja toinen laaksoista kulkee L’Etivazin kautta Montreuxin ja Aiglen suuntaan. Alue on osa Vaudin Alppeja, se tunnetaan koristeellisista puutaloista ja leikatusta paperitaiteesta, joka on yksi Geneve-järven alueiden vanhoja perinteitä.


Kuumailmapallo festivaalit 2017 Château dÓEx

Kuumailmapallofestivaalit


Château d’OExin kylää hallitsee kukkulalla sijaitseva upea keskiaikainen kirkko, jonka alapuolella kaupunki on rakentunut.  Kaupunki tunnetaan myös nimellä ”Kuumailmapallojen pääkaupunki”, sillä sen mikroilmasto on suotuisa kuumailmapalloiluun. Vuodesta 1978 Château d’OEx on houkutellut kuumailmapalloilijiota kokoontumaan ja joka vuosi tammikuun viimeisellä viikolla siellä järjestetään Kansainväliset kuumailmapallofestivaalit. Tuolloin taivas täyttyy sadoista kuumailmapalloista, näky on todella upea kun pallot leijailevat talvisissa vuorimaisemissa. Kuumailmapalloja on mukava seurata, hurjapäät saattavat uskaltautua kyytiinkin. Kuumailmapallolentoja järjestetään ympäri vuoden.

Château d’OEx tuli tunnetuksi vuonna 1999, kun Bertrand Piccard ja Brian Jones lähtivät ensimmäisenä yrittämään maailmanympärimatkaa kuumailmapallolla pysähtymättä.

Kiinnostavia käyntikohteita:


Kuumailmapallojen lisäksi Château d’Oex:ssa on loistavat ja monipuoliset ulkoilumahdollisuudet niin talvella kuin kesällä ja siellä on  paljon kiinnostavia käyntikohteita. Kaupunki kiinnostanut matkailijoita jo 1900-luvun alusta lähtien.

Espace Balloon, kuumailmapallomuseo

Musée Vieux Pays d’Enhaut, alueen historiasta kertova museo

Le Chalet
ravintola jossa voi tutustua paikallisen juuston valmistukseen

Turrianin silta,
Valmistunut vuonna 1883, Sveitsin ranskankielisen alueen vanhin riippusilta

Naapurikylät Rossiéniere ja Rougemonte ovat tunnettuja puutaloarkkitehtuuristaan ja niiden upeat puutalot ovat näkemisen arvoisia.


Château d’Oex on Montreuxista noin tunnin junamatkan päässä ja junamatkan aikana voi nauttia upeista maisemista erityisellä panoramajunalla, ylös l’Etivazin suuntaan pääsee postibussilla.


Chateau d´OEx sijainti




Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 


2 kommenttia:

  1. Onpa kaunista ja raikasta! Minulla on vielä paljon asioita joita haluaisin nähdä ja kokea Kiinassa. Välimatkat kun ovat niin pitkät, niin toteutus jää usein haaveeksi. No tämän viikon toteutus on lakanamarkkinat:)))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillä todella hieman pidemmät välimatkat :D Sveitsi on todella pikkuruinen maa ja tuskin olen päässyt omaa kantonia pidemmälle ja täältäkin löytyy vielä paljon mielenkiintoisia kohteita ja historiaa, puhumattakaan muista kantoneista saati naapurimaista... Italian läheisyys on ihana mutta liian harvoin tulee käytyä. Hmm. lakanamarkkinat?

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.