sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Mihin laittaa karvainen ystävä loman ajaksi???



Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille <3 






Tämä postauskin liittyy ystäviin nimittäin karvaisiin sellaisiin, jotka ovat ihan parhaita ystäviä. Matkustaminen on kivaa, mutta lemmikin omistajalla on omat haasteensa löytää hyvä hoitopaikka loman ajaksi. Lemmikki on kuin perheenjäsen ja ainakin itseltäni lomafiilis on hukassa ja mieli maassa, mikäli en ole varma siitä, onko lemmikilläni hyvät oltavat lomani aikana. Lemmikeille on tarjolla erilaisia hoitopaikkoja tai hotelleja, mutta sen oikean löytäminen ei aina ole ihan helppoa, lomasesonkeina esim. jouluna tai juhannuksena täytyy olla hyvissä ajoin liikenteessä, monet varaavat hoitopaikkoja jopa vuotta aikaisemmin.

Olimme pitkään ilman lemmikkiä ihan tietoisesti, sillä aikaisemmin meillä oli kissoja ja koira, mutta kun loma koitti, niin oli hankala löytää sopivaa hoitopaikkaa. Itse olen huono pyytämään apua ja harvemmin kukaan tuli meille tarjoamaan lemmikkien hoitoapua. Koiralle voi olla ehkä helpompi löytää hoitopaikka, jopa tuttavan tai sukulaisen luota, sillä koirat usein sopeutuvat helpommin uuteen paikkaan kuin kissat. Koirille on enemmän tarjolla erilaisia hoitopaikkoja Dogsittereitä tai ”koirahotelleja” kuin kissoille ”kissahotelleja”, useat ihmiset saattavat jopa pelätä kissoja ja enemmän kuin koiria.



Rakas pikkuruinen Macho tuli kotiin 2011 


Kun sitten päätimme ottaa kissan, niin päätimme että totuttaisimme sen heti alusta lähtien kissahotelliin ja aloin metsästämään sopivaa paikkaa. Pitkien etsintöjen jälkeen löysinkin todella hyvän hotellin  Macholle Lohjan lähellä sijaitsevan ”Tassuhovin”. Kun sen oikean paikan löytää niin sen vaan tietää heti! Voin todella lämpimästi suositella kyseistä paikkaa, sillä  tilat ovat siistit ja hyväkuntoiset ja omistaja pitää hyvää huolta hoidokeista. Olin niin iloinen tästä paikasta ja lähdin lomalle aina hyvillä mielin. Jäin ikävöimään tuota Tassuhovia, sillä kun muutimme Sveitsiin, niin hoitopaikan löytäminen Macholle ei todellakaan ollut helppoa.



Macho ulkoilua kotipihalla


Alue missä asumme on lähellä Geneveä, mutta kuitenkin ihan maaseutua, joten täällä kissat ovat  rehellisiä maalaiskissoja, jotka liikkuvat ulkona vapaasti, eikä mitään sisällä asuvia kaupunkilaiskissoja, joita viedään erikseen ulos, kuten meillä. Tämä selittää sen, miksi täällä meillä päin näitä kissahotelleja ei ole joka nurkan takana, sillä niille ei ole tarvetta. Aikani etsin sopivaa hoitopaikkaa ja olin todella epätoivoinen, kunnes sain tuttavan kautta yhden osoitteen. Olin huojentunut sillä nyt oli paikka mihin viedä ja pääsisimme taas matkustelemaan.

Ajan myötä minua aikoi kuitenkin vaivaamaan tuo hoitopaikka, kun meillä ei ollut omistajan kanssa yhteistä kieltä. Ymmärsimme ainoastaan rouvan puheista että ”kaikki on hyvin” ja ”Macho on syönyt hyvin”. Muutaman kerran kun haimme Machoa kotiin, se oli jo laitettu kuljetuslaukkuun sekä kissa haisi pissalle. Yritin koko ajan etsiä uutta hoitopaikkaa, mutta sopivia ei löytynyt, eläinlääkäriasema tai kauppakeskusen eläinliike ei houkuttanut, niissä tuskin kukaan käy viikonlopun aikana. Lopulta en halunnut enää olla mukana viemässä Machoa hoitoon, tulevat lomat alkoivat ahdistaa ja minulla oli paha mieli sekä mietin usein Machoa loman aikana.



Tää kuljetuskoppi ei oo mun juttu!


Pakollinen pesu hotlliloman jälkeen...

Eräänä päivänä tuttavani naapuri soitti minulle kysyäkseen Machon ”kissahotellista”, halusin olla rehellinen ja kerroin että en voi suositella paikkaa hänelle. Tämä naapuri osasi kieltä hyvin ja hän otti minuun uudestaan yhteyttä ja kertoi löytäneensä uusia paikkoja. Bingo!

Sieltä se sitten se löytyi, aivan mahtava hoitopaikka ja tuntui kuin olisin saanut lottovoiton! Kävimme tutustumassa paikkaan ja menin ihan sekaisin onnesta ja itkukaan ei ollut kaukana.



Uusi kissahotelli  Chatterie de la Colline *****

Chatterie de la Colline on todella upea paikka, kissojen käytössä on kaksi isoa huonetta, joissa on hyllykköjä, mihin on laitettu makuupaikkoja. Huoneissa oli paljon erilaisia virikkeitä ja kissat pääsevät luukun kautta ulkoilemaan aidatulle alueelle. Mikä hauskinta omistajan kaniinit juoksevat pihalla vapaana ja toimivat samalla kuulemma kissojen ”televisiona”. Aidan toiselle puolelle oli laitettu taso omistajan omia kissoja varten, jotka käyvät siinä seurustelemassa hoitokissojen kanssa. Kun näin paikan en ollut uskoa silmiäni, paikka oli todella siisti ja siellä ei  haissut yhtään ja mikä parasta niin omistaja puhui Englantia, joten pystyimme hyvin kommunikoimaan.

Macho olikin siellä hoidossa jo edellisen reissun ajan ja omistaja laittoi meille jopa kuvia Machosta WhatsAppin välityksellä. Olipa ihana nähdä kuvista että oli kaikki ok ja kissa oli sopeutunut hyvin muihin kissoihin, sillä aina aikaisemmin Macholla on ollut oma koppi, eikä hän ole tottunut olemaan muiden kissojen kanssa vapaasti.L lisäbonuksena saimme vielä videokuvaa ja tällä kertaa en murehtinut kertaakaan miten Macholla menee. 


Mihinköhän tämä ovi johtaa???

Vähän jännittää...

Mama kaikki on ihan jees!

Hotellin näköala on ihan huikea

Ihan kuin joku nauttisi lomailusta!!??


Täällä on paremmat kotiintuloajat kuin kotona


Macho elokuvissa frendin kanssa ja tässä vaiheessa Mama jo itkee, Macho on saanut kaverin...


Nyt tuleva Lontoon reissu ei ahdista yhtään ja odotan sitä innolla, sillä tiedän että Macho ja meidän perheen uusi tulokas Mösjöö ovat hyvässä hoidossa. Toki hieman jännittää miten pikkuveli Mösjöö pärjää, mutta toivottavasti tämä poikien yhteinen hiihtoloma toisivat heitä myös vähän lähemmäksi ;)



Macho ja Mösjöö pientä kyräilyä

Macho ja Mösjöö yhteisiä lomasuunnitelmia...




perjantai 12. helmikuuta 2016

Hiihtoloma suunnitelmissa, yliopistokierros Lontoossa







Kuten kuvasta näkyy, niin kelit ovat juuri tyypillisiä hiihtolomalle, joka on meillä juuri alkamassa. Haikeana lueskelin juuri vanhoja postauksia ja viime vuonna kävimme hiihtoloman aikana kaupunkilomalla, ihanassa Wienissä. Tänä vuonna meillä ei ole mitään perinteisiä hiihtoloma suunnitelmia vaan tarkoituksena olisi lähteä tutustumaan Lontoon yliopistoihin! Uskomatonta mutta totta, kuinka nopeasti aika vierähtää ja nyt ollaan todella menossa katsomaan tyttärelle mahdollisia jatko-opinto paikkoja. Tunnen itseni vanhaksi…

Kuvittelin aina, että lapseni käyvät koulunsa Suomessa ja tämän vuoksi en ole aikaisemmin perehtynyt ulkomaisiin yliopistoihin ja nyt tunnen olevani kuin Liisa Ihmemaassa! Elämä vie ja tilanteet muuttuvat, joten nyt pitäisi alkaa ottaa selkoa ulkomailla opiskelusta. Muutaman päivän päästä lähtö ja kaikki matkavalmistelut vielä vaiheessa, miksi aina näin?

Tarkoitus tutustua neljään eri yliopistoon ja päästä jyvälle siitä mikä olisi paras vaihtoehto. Mielessä on monta asiaa pitäisi kysyä ja samalla tulee mietittyä mitä ei osaa edes kysyä… Odotan innolla reissua että pääsen näkemään noita yliopistoja, sillä ne ovat suuria campusalueita ja huokuvat historiaa.


Westministerin yliopisto sijaitsee Lontoon keskustassa vuonna 1838 valmistuneessa rakennuksessa ja siellä  yli 20 000 oppilasta.


Westminister Univercity, Lontoo Kuva: Wikipedia


Queen Mary sijaitsee myös Lontoon keskustassa ja heidän vanhin yliopisto on aloittanut toimintansa jo vuonna 1785. Oppilaita Queen Maryn yliopistossa on noin 16 000.


Queen Mary University, Lontoo kuva: Wikipedia


Royal Holloway sijaitsee Eghamissa, noin 40 minuutin päässä Lontoon keskustasta. Yliopisto on yksi Lontoon pienimmistä ja siellä on noin 9000 opiskelijaa.


Royal Holloway University, Lontoo kuva:Wikipedia


Sussexin yliopisto sijaitsee Brightonin lähellä Etelä-Englannissa ja sinne on noin tunnin matka Lontoosta. Sussexissa on noin 13500 oppilasta ja se on perustettu vuonna 1961.


Sussex Univercity, Brighton kuva:Wikipedia



Yliopistoihin tutustumisen lisäksi toki aiomme nauttia Lontoon nähtävyyksistä, shoppaamisesta ja ehkäpä jopa jostain musikaalista! Reissun jälkeen tulossa  postausta yliopistoihin liittyen…


Löytyykö sinulta hyviä vinkkejä yliopistojen tutustumista varten?


Lisää lukemista:
Unescon kohteet Martan Matkassa
Viikonloppu Lontoossa
Wilkommen in Wien!
Wien ja kauniit Lipizzanhevoset
Keisarinna Sisin Wien


maanantai 8. helmikuuta 2016

Kuukauden ensimmäinen sunnuntai on museopäivä Genevessä






Genevessä kuten monessa muussa suurkaupungissa kuten esim. Pariisissa tai Barcelonassa sekä Italian kaupungeissa on moniin museoihin kuukauden 1. sunnuntaina vapaa pääsy. Geneven kaupungin museoiden perusnäyttelyt ovat maksuttomia ja  kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina pääsee ilman maksua myös niiden vaihtuviin näyttelyihin. Genevessä on noin 40 museota, joten katseltavaa riittää moneksi sateiseksi sunnuntaiksi. 


Sateinen sunnuntai ja vielä kuukauden ensimmäinen, siinä on jo kaksi hyvää syytä lähteä museoon! Päätimme ystäväni kanssa käyttää tämän tilaisuuden hyödyksi ja suuntasimme Musée de Suisses dans le monde museoon, joka kertoo sveitsiläistä maailmalla. Museo sijaitsee Chambésyssä lähellä Nationsin kaupunginosaa, Penthesin kartanossa. Kartano on rakennettu korkealle paikalla ja sieltä on mahtavat näkymät järven yli Alpeille, olen useasti kävellyt museon ohitse sekä sisäpihalle ihailemaan rakennuksia ja maisemia, mutta sisälle asti en ole vielä päässyt. Viime viikolla huomasin että museossa on kiinnostava Lego-näyttely ”Histoire en Briques”, joka loppuu ystävänpäivänä, joten halusin pikimmiten päästä käymään museossa. 

Saavuimme parkkipaikalle ja huomasimme että moni muukin oli päättänyt hyödyntää sadepäivän sekä ilmaisen sisäänpääsyn. Kartanon ulkorakennuksissa on myös toinen museo Geneven sotilasmuseo, päätimme piipahtaa myös siellä, mikäli aikataulut antaisi myöden.



Les Penhesin upea museorakennus sisäänkäynnin puolelta

Les Penhesin upea museorakennus Nationsin Museokävelytien puolelta

Les Penhesin upea museorakennus Nationsin Museokävelytien puolelta

Penthesin kartano on mielestäni todella kaunis rakennus, ja pitkään olen halunnut päästä katsomaan miltä se näyttää sisältä. Olin lukenut museosta  hieman etukäteen (lue museoesittely alhaalta) ja odotin innolla, olisiko museossa lisää tunnettuja henkilöitä, jotka ovat alunperin sveitsiläisiä. Katutasolla oli museon perusnäyttely ja ensiksi esiteltiin Sveitsin historiaa ja monia tapahtumia sekä esineitä oli Lego-näyttelyn henkeen rakennettu lego-palikoista. Lego-työt (kirjoituspöytä, harppu ym.) olivat todella upeita, niitä olisi voinut hyvin luulla aidoksi, ellei olisi läheltä nähnyt. Perusnäyttely käsitti kolme huonetta, ilman englanninkielistä museo-opasta oli vaikea saada selkeää kuvaa museosta ja nuo ulkomailla asuvat ”kuuluisat sveitsiläiset” jäivät minulle vielä mysteeriksi. 



Vielä ehtii käydä näyttelyssä kivassa Lego-näyttelyssä 14.2.2016 asti. 
Hauska näyttely missä Sveitsin historiaa kerrotaan lapsille ja lapsenmielisille Legojen avulla. 


Näyttely alkaa tietenkin oikeutetusti taitavasta jousiampujasta Wilhelm Tellistä 

joka välttääksen kuoleman sai käskyn ampua omenan poikansa pään päältä. 
Wilhelm osui omenaan, mutta joutui kuitenkin vangituksi... 
Liekö tarina legenda vai totta?

Kaukaa katsottuna kuvassa ei mitään kummallista,
mutta kun läheltä katsoo niin työpöytä ja soitin on tehty kokonaan Legoista! 

Uskomatonta mutta totta, koko pöytä tehty Legoista!

Toisen kerroksen rappusten luona oli useita kuuluisuuksia, jotka ovat saaneet oman Lego-hahmon. Tämä kerros oli osa Lego-näyttelyä ja se oli suosittu lapsiperheiden keskuudessa, siellä oli nähtävillä mm. upea jäljennös museorakennuksesta, junarata, Mont Everest-vuori ja kiipeilyyn liittyvää esineistöä, lapsille ja aikuisille legojen rakennuspiste. Lego töiden viereen oli laitettu info lappu kuinka kauan teoksen tekemiseen oli kulunut aikaa ja kuinka monta Lego-palikkaa työhön oli tarvittu. Tuloaulassa oli  kirjoja myynnissä ja ne olivat melkein ilmaisia 2 chf / kpl ja mukaan tarttui mm. kirja joka kertoi sarjakuvahahmo Tintin seikkailuista täällä Sveitsissä. 


Legoista tehty rakennuksen sisustukseen sopiva nojatuoli

Sveitsin armeijan linkkari Legoista kauankohan on rakentaminen kestänyt?

 Museosta upeat näkymät vastarannalle

 Himalaja

Upea museorakennus Legoista

Tykkäsin museosta todella paljon, mutta siitä saisi varmasti paljon enemmän irti opastetulla kierroksella, sillä Sveitsin historia ei ole ihan hallussa. Museo oli pieni ja sen kiersi läpi suhteellisen nopeasti, joten päätimme käydä vielä viereisessä Geneven sotilasmuseossa.



Musée Militaire Genevois



Käytyämme Penthesin kartanon Lego-näyttelyssä, päätimme piipahtaa myös Geneven armeijan museossa. Pienen museon kolme kerrosta oli kivasti rakennettu, siellä oli paljon erilaista esineistöä ja  siellä kerrottin erilaisista Sveitsin armeijan avustustöistä II-maailmansodan aikana. Hauska sattuma kun viime viikolla kirjoitin Mimosa-kukista, niin museossa oli oma osio, jossa kerrottiin ranskalaisista sotalapsista. 



Musée Militaire genevois

Museon 1. krs

Museon 2.krs

 Sveitsin armeija auttamassa Ranskan sotalapsia

Museon 3. krs

Museon 3. krs 

Molemmat museot olivat kivoja käyntikohteita ja ne olivat suhteellisen pieniä, joten ne ehtii hyvin kiertää yhdellä kertaa tai vaikka ohikulkumatkalla. Ilmainen museopäivä oli hauska kokemus, mutta se tarkoittaa myös sitä että ihmisiä on paljon liikenteessä, onnistuimme ajoittamaan tulomme heti lounasajan jälkeen ja tuolloin oli vielä hyvin tilaa liikkua. Vastaavia museopäiviä on myös Helsingissä moniin museoihin pääsee maksutta kuukauden ensimmäisenä perjantaina ja Lausannessa se on kuukauden 1. lauantai. Toukokuussa vietetään kansainvälistä museopäivää, jolloin monet museot ovat maksuttomia.




Ohessa listaus Geneven museoista joihin on vapaa pääsy kuukauden 1. sunnuntaina: 



Ihastuttava museorakennus ja tällä kertaa pääsin myös sisälle asti

Musée de Suisses dans le monde


Sveitsiläiset maailmalla, museossa kerrotaan kansalaisista jotka ovat jättäneet Sveitsin ja muuttaneet ulkomaille lyhyeksi tai pidemmäksi ajaksi. Museossa kerrotaan Paavin sveitsiläisistä vartijoista, Piccardin perheestä, Eiffelin tornin suunnitelijasta Maurice Koechelin sekä Chervolet automerkin perustajasta, Louis Chervoletista.  

Alunperin museossa keskityttiin tutkimaan maastamuuttoa Sveitsistä ja siellä on ollut esillä eri ammattikuntia, kauppiaita, pankkiireita, käsityöläisiä, taiteilijoita, lähetyssaarnaajia, diplomaatteja, kirjeenvaihtajia sekä useita muita ammattikuntia ja tutkimustöitä on kertynyt noin 9000. 

Museon ulkorakennuksessa toimii Tea-room ja ravintola, jossa on lounasta päivittäin ja se on avoinna myös muutamana iltana, tiloja vuokrataan myös yksityistilaisuuksiin.

Sijainti: Château de Penthes, Chemin de L’Impératrice 18, Chambésy
Avoinna: ti-su 10-12.00 / 13-17.00
Sisäänpääsy: 0-10 chf / vapaa pääsy kuukauden 1. su
Lisätietoja: www.penthes.ch



Musée Militaire genevois 



Martan Matkassa © Oven takana kiva pikku museo


Museossa on esillä Geneven armeijan esineistöä, valokuvia sekä siellä on nähtävillä erilaisia todentuntuisia kuvaelmia ja armeijan toimintaa eri paikoissa.
Sijainti: Château de Penthes, Chemin de L’Impératrice 18, Chambésy
Avoinna: ma suljettu / ti-la 14-17.00 / su 10-12.00 ja 14-17.00
Sisäänpääsy: vapaa pääsy


Lisätietoja: www.penthes.ch

Musée Rath*


Museo on avattu vuonna 1826 ja se oli yksi Euroopan ensimmäisistä erityisesti taideteoksien näyttelyille suunniteltu museo. Museo oli lahja Geneven kaupungille, edesmenneen kenraali Simon Rathin sisarilta. Simon Rath oli Tsaarin armeijan kenraali ja hän rakasti taidetta, hänen taidekokoelman ympärille rakennettiin Sveitsin ensimmäinen nykytaidemuseo. Museo oli Punaisen Ristin käytössä ensimmäisen maailmansodan aikana 1916-1919, museon tiloissa huolehdittiin, että sotavangit ja perheet saivat tietoa toisistaan. Tänä päivänä museossa pidetään Taide- ja Historian museon (MAH) vaihtuvia päänäyttelyitä.

Sijainti: Place de Nueve 1
Avoinna: ma suljettu ti-su 11-18.00 / kuukauden 2. Ke 11-19.00
Sisäänpääsy: 0-20 chf  / vapaa pääsy kuukauden 1. Su
Lisätietoja: www.mah-geneve.ch


Mamco (museum of modern and contemporary art) *



Bainsin alueen suuri nykytaidekeskittymä

Sveitsin suurin modernin- ja nykytaiteen museo on avattu vuonna 1994 ja siellä on laaja valikoima taideteoksia, maalauksia, veistoksia ja videoteoksia 1960-luvun alusta nykypäivään. Museossa on 3500m² näyttelytilaa neljässä kerroksessa ja siellä on yli 3500 esinettä, useita vaihtuvia näyttelyitä ja työpajoja. Museon myötä Geneve on noussut yhdeksi Euroopan modernin taiteen tärkeäksi keskittymäksi.

Sijainti: Rue de Vieux-Grenadiers 10
Avoinna: ti-pe 12-18.00 / la-su 11-18
Sisäänpääsy: aikuiset 8 chf / alennettu hinta 6 chf
vapaa pääsy kuukauden 1. Su ja 1. Ke ilta 18-21.00 

Huom! 
Museokäynnin ajaksi laukut ja takit tulee viedä alakerran lukolliseen kaappiin, joka vaatiin 2 chf kolikon. 
Lisätietoja: www.mamco.ch


Centre de la Photographie 


Joukko Geneveläisiä valokuvaajia perusti keskuksen vuonna 1984 ja halusi tuoda esille valokuvia nykytaiteen muotona. Tänä päivänä valokuvat ovat osa nykytaidetta ja museossa on nähtävillä erilaisia näyttelyitä, julkaisuja ja luentoja. Valouvakeskus on ollut osa BAC-nykytaidekeskusta vuodesta 2007 lähtien. 

Sijainti: Rue des Bains 28
Avoinna: ti-su 11-18.00
Sisäänpääsy: aikuiset 5 chf / alennettu hinta 3 chf / vapaa pääsy kuukauden 1. Su
Lisätietoja: www.centrephotogeneve.ch


CCG Centre d’art Contemporain Geneve*


Geneven nykytaidekeskus perustettiin vuonna 1974 ja tuolloin siitä käytettiin nimeä Kunsthalle Geneve eli Geneven taidemuseo, joka on Länsi-Sveitsin vanhin nykytaiteen museo. Museolla ei ole omaa kokoelmaa vaan sen tilat ovat taiteilijoiden käytössä näyttelyihin, taiteilijoiden esityksiin ja tutkimusta varten. Museo on sijainnut BAC-nykytaidekeskuksessa vuodesta 1989 lähtien ja sen käytössä on kaksi kerrosta, yhteensä tilaa noin 1000m². 

Sijainti: Rue de Vieux-Grenadiers 10
Avoinna: ti-su 13-18.00 / la-su 11-18
Sisäänpääsy: 
vapaa pääsy kuukauden 1. Su ja 1. Ke ilta 18-21.00 
aikuiset 5 chf / alennettu hinta 2 chf
Lisätietoja: www.centre.ch



Maison Tavel *



Museon 3.krs sijaitsee upea Geneven 3D- kartta


Rakennus on valmistunut vuonna 1334 ja se on Geneven vanhin säilynyt yksityiskoti. Talon sisätiloissa sijaitsee museo, joka kertoo vanhasta Genevestä. Rakennuksen ylimmässä kerroksessa on hauska pienoismalli rakennelma Vanhasta-Genevestä, joka oli muurien ympäröimä.

Sijainti: Rue du Puits-Saint-Pierre 6
Avoinna: ti-su 10-18, maanantaisin suljettu
Sisäänpääsy: 
Vapaa pääsy perusnäyttelyyn / vaihtuvat näyttelyt 3-5 chf / Alle 18 ilmaiseksi / vapaa pääsy kuukauden 1. su

Lisätietoja: www.ville-ge.ch/mah




Musée D’Art et D’Histoire *



Täältä löytyy alkuperäiset l'Escalade rappuset, joilla yritettiin päästä muurin ylitse 

Museossa on näytteillä yli 7000 teosta, kokoelmassa on esihistoriallisia sekä modernin taiteen maalauksia. Museo on perustettu vuonna 1910 ja se on Geneven suurin taidemuseo. Museon kolmessa siivessä on yhteensä noin miljoona esinettä, arkeologisessa siivessä on esillä vanhan Egyptin, Kreikan ja Rooman aikaisia esineitä. Nykytaiteen siivessä on renesanssi maalauksia ja viimeisessä siivessä on huonekaluja, aseita ja muita päivittäisiä tavaroita keskiajalta.

Sijainti: Rue Charles-Galland 2 
Avoinna: ti-su 10-18.00, maanantaisin kiinni
Sisäänpääsy: 
Vapaa pääsu perusnäyttelyyn / vaihtuvat näyttelyt 5 -20 chf
Alle 18 ilmaiseksi / vapaa pääsy kuukauden 1. su
Lisätietoja: ville-ge.ch/mah


Ariana*


Kaunis Ariana museo, kahvilasta on kivat näkymät YK:n pääkonttorille

Arinana museossa pääsee tutustumaan keramiikan historiaan ja lasinvalmistukseen. Museossa on esillä yli 20 000 esinettä Sveitsistä, Euroopasta, Lähi- ja Kauko-Idästä. Museo sijaitsee Palais des Nationsin vieressä lähellä Punaisen Ristin museota. 

Sijainti: Avenue de la Pais 10, 
Avoinna: ti-pe 10-18.00
Sisäänpääsy: 
pysyvä näyttely ilmainen, vaihtuvat näyttelyt 3-5 Chf / vapaa pääsy kuukauden 1. su
Lisätietoja: www.ariana-geneve.ch


Lue lisää:



Täältä löytyy oikea vastaus Martan Matkassa Instagramin ja Facebookin kysymykseen


Tervetuloa blogiini
www.martanmatkassa.fi

Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa